Luin tässä Milla Rautiaisen kirjoittaman kirjan Helena Mäkelästä. Helena asuu Hämeenlinnassa, josta itsekin olen kotoisin.
Kirja kertoo lyhytkasvuisuudesta ja Helenan elämästä. Elämää Helenalla on takanaan jo 70-vuotta.
Kirjan nimessä minua ärsyttää sisu-sana. Minua alkoi tämä sana ärsyttämään jo yli 20-vuotta sitten, kun varmaan ensimmäisen kerran kyseenalaistin sanan.... Minulle eräs terve henkilö kehui pyörätuolissa istuvaa henkilöä, että HÄN ON NIIN SISUKAS, ETTÄ ON VALLAN KAUSIKORTTI JÄÄKIEKKOPELIIN. Eli vammaiset ovat sisukkaita, kun osallistuvat johonkin ihan normaaliin juttuun kotinsa ulkopuolella?
Myös itselleni on sanottu useinkin, että olen sisukas. Niin, kun ei ole vaihtoehtoja. Liikun sähköpyörätuolilla, mutta en koe olevani mitenkään sisukas, kun olen tähän tilanteeseen joutunut ja pakko se on aina vain eteenpäin yrittää mennä.
Vammaiset mielletään sisukkaiksi taistelijoiksi, kun joutuvat päivästä toiseen todistamaan "normaaliuttaan" eli pihalla käydään ja yritetään hoitaa asioita.
Helena kuvaa ennakkoluuloja, joita on kohdannut työelämässä. Ennakkoluuloja riittää työllistymisen suhteen. Ei riitä, vaikka olisi 100 tutkintoa, kun työnantaja epäilee, ettei ylety sinne tai tänne. No, sitähän se on.
Kirjassa kerrotaan hyvin kattavasti kaikesta mahdollisesta ja kirja on myös siitä hyvä, että siinä kerrotaan itse lyhytkasvuisuuden syistä lääketieteellisesti. Helena on käynyt myös läpi anoreksian ja bulimian.
Se mikä on kaikkein käsittämätöntä, että hän on joutunut rakkaushuijarin huiputtamaksi ja joutunut erittäin pahoihin vaikeuksiin taloudellisesti. Mutta siitäkin on selvitty. Miten voi järkevä ihminen jättää vuokransa maksamatta, kun joku ulkomailta pyytää lähettämään rahaa?
