Kynsilakka ei levity kunnolla

sinivihreä turkoosi.

Olen usean vuoden ajan suosinut kynsilakassa kullanväristä helmiäistä. Joskus myös kupariin vivahtavaa kultaa. Vaan nyt kun viimeksi Prismassa kävin, ei tuota väriä ollut ollenkaan, ei missään merkissä.

Ennen joulua ostin punertavaa helmiäistä Tokmannilta. Pullo ei meinannut aueta. Lakkasin sillä muutaman kerran ja sitten se ei auennut ollenkaan. Oliko sitten joku jo kaupassa avannut sen ja töhrinyt pullon suun kynsilakalla, joka oli sitten kuivanut ja kökkäröittänyt sen kii. Yritin hampaillakin sitä auki.

No, varastossani ei ollut sitten kuin yksi melkein käyttämätön, korkistaan kiinni jumittunut helmiäinen ja sitten täysin käyttämätön pullo tätä sinivihreäturkoosia.

Olen tottunut siihen, että helmiäinen levittyy hyvin ja yksi kerros on jo ok. Sitten seuraavana päivänä lisää ja korjauslakkauksia tarpeen mukaan. Tämä turkoosi lakka ei ollut helmiäistä. Eipä levittynyt hyvin ekalla kerralla. Eipä levittynyt toinenkaan kerros hyvin. Se on näiden ei-helmiäisten ongelma, että niitä pitää vetää monta kerrosta ja tulos on ruma löntti. Värikin on tympeä. Olen nähnyt niin monen muukin sormissa näitä lönttikynsilakkoja..... pitäisi olla joku ammattilainen, että sen saisi nätisti.

sisustus osa 1

Ammattibloggaajat laittavat usein sisustuskuvia kodeistaan. Kodit on tosi kauniita ja hyvällä maulla laitettuja.

Nytpä on esillä vähemmän sisustuksellinen olohuone.

Asunto on ahdas. Kaappia ja hyllyä ja vitriiniä ja sekkiä ja lipastoo on ahdettu samaan nurkkaan. Talveksi on tuotu vieläpä polkupyörä nurkkaan. Ensin hankittiin jo edelliseen asuntoon kierrätyksestä pitkä matala hyllykkö, jonka päälla asuu nyt nelivarvaskilpikonna terrassaan, joka on itse tehty. Edelliseen kotiin hankittiin myös pari lasivitriiniä ja piironki. Koska säilytystilaa tavaranpaljoudelle ei ole riittävästi, hankittiin vielä Ikeasta parit avohyllyt.

Kirppareilta löytyi vuonna 2013 Arabian Ruska-sarjan astioita. Tätä Ruskaa sitten ostettiin lisää ja lisää. Ruska on retroa, paksua posliinia. Sarjaa on valmistettu useilla vuosikymmenillä ja siinä on osia paljon. 

Kirppareilta on tullut matkaan myös monta muuta löytöä. Ei aina niin arvokasta, mutta itselle jotenkin merkityksellistä. Lopputulos kaapistoineen onkin sitten kaaos. Rojuista ei vain oikein malttaisi luopua.

Ruokapöytä on pieni, mutta sillä on iso tunnearvo. Viime vuosituhannen lopulla sain sen lapsuudenkodistani, kun muutakaan pöytää ei siinä elämäntilanteessa ollut. Pöytä oli monen lohkeilevan maalikerroksen peittämä. Vihreä ja reunat punaiset. Lähetin sen Hämeenlinnan kierrätyskeskukseen laitettavaksi. Kokopuinen pöytä. Korjasivat sen ja se maksoi 500 mummonmarkkaa, kuljetuksineen. Tämän jälkeen pöytä on seurannut minua muutoissa. En ole siitä hennonnut luopua. Pöydässä syöpöttelee kaksi ihmistä, mutta neljän hengen ruokailut ei enää siihen mahdu. Harmi. No, ei tähän asuntoon kunnon ruokapöytää mahtuisikaan.´

Kasvi. Se on kärsinyt talven yli. Toivottavasti kevät pian koittaa ja kasvi saa valoa. Kasvi töröttää baarijakkaralla, jotka hankittiin edelliseen kotiin. Nyt näille jakkaroille ei oiken olisi tilaa, eikä käyttöä. Olivat hetken Hervannan kirpputori fb-ryhmässäkin kaupan, mutta kukaan muukaan ei näitä tarvinnut.

Ja kirsikkana kakussa, lattiat ovat halppislaminaattia. Eivät ole kestävät. Edellisen kodin laminaatteihin ei voi verrata mitenkään. 

Hämeenlinna, Mensan kiinteistöä, historiaa

Lisää mielenkiintoisia kuvia fb-ryhmästä, kuvia vuosikymmenten Hämeenlinnasta.

Jostain putkahti kuva, jossa Mensan-kiinteistöä rakennetaan. Ihan kuin olisi harjannostajaiset, mutta nyt ei olla kait katolla, en tiedä. Pellolla on jotain varastokoppeja ja taustalla näkyy rautatieasema.

En ole kyllä varma, mitä kuvassa oikeesti tapahtuu ja mikä on oikea ajankohta, koska tämä on otettu. Vanhimmat rakennuksethan on valmistuneet jo 20-luvulla ja uudempikin rakennus, joka sopisi kuvaan, niin ennen sotia. Kun katsoo naisten pukeutumista, niin... mikä onkaan oikea ajankohta.

Toisessa kuvassa on rakennus, jossa minun muistoissani oli eläinruokatehdas. Käsittääkseni rakennuksessa on myös ollut pakkaustoimintaa, ennen kuin se siirtyi Polarpakille. Kuvassa on tosi siistiä, Varikkoniemi ei ole ryteikköä, eikä ranta. 

Kuvan teksti: Hämeentien 7:n kattoparvekkeelta kesällä 1963 Varikonniemen ja linnan suuntaan. Huomatkaa vesibussit Tampere ja Aulanko. Kuva: Yrjö Hinkkanen.

Ja sitten kokoelma kuvia, jotka olen napannut tästä em. ryhmästä.

Nämä kuvat ovat tärkeitä vain niille henkilöillle, jotka ovat olleet jotenkin tämän paikan ja firman kanssa tekemisissä. Nämä ovat itselleni merkityksellisiä kuvia ja siksi tähän nämä kopioin. 

Kas tämä on se ikivanha tehdas ja kuvausvuosi 1927

Mensaa Hämeentieltä, kuva lienee ehkä 50-lukua.

Hämeenlinnan Hämeentie 1950-luku

Kuulun FB:ssä ryhmään, kuvia menneiltä vuosikymmeniltä Hämeenlinnasta. Koska olen Hämeenlinnasta kotoisin ja siellä suurimman osan elämästäni asunut, niin totta kait kuvat kiinnostavat. 

Tänään tallensin itselleni Kimmo Hinkkasen julkaisemia kuvia, jotka on otettu Hämeentien kerrostalon ikkunoista, parvekkeelta. Kuvissa näkyy Hämeen iso vanha rakennus, joka on jo purettu ja tilalle rakennettu talo, jossa olen asunut ja josta vielä nytkin omistan asunto-osakkeen.

Osuusliike Hämeen vanhassa talossa oli leipomo ja paljon muutakin. Sen pihassa oli kiviveistämö, jossa veistettiin Eduskuntatalon kivet. Kiviveistämön paikalle rakennettiin 70-luvun puolivälissä kauppa, joka oli ensin joku eemarket, sitten valintatalo ja saattoi sillä olla joku muukin nimi. Siinä kaupan yhteydessä oli yhdessä vaiheessa huonekaluliikekin.

Aivan ihania kuvia niille, jotka nämä paikat tietävät ja tunnistavat. 

Yksi näistä kuvista on suunnattu vanhaan lääninsairaalaan, joka nykyisin on laajentunut ja toimii terveyskeskuksena. Samassa kuvassa on myös Kaloisten Saha. 

Lääninsairaala kuva Yrjö Hinkkanen 24.6 1965

Näkymä hämeentieltä kuva Yrjö Hinkkanen 19.8 1956

 Kuva: Yrjö Hinkkanen. Joskus 50-luvun jälkipuoliskolla.

Taalainmaanhevonen

Tänään tarttui kirpparilta mukaan pieni, punainen taalainmaanhevonen. Sopii Finelin kaffepannun kaveriksi hyllyyn. Olen vuosia tykännyt näistä taalainhevosista, mutta en ole tämmöistä omistanut. Viiden euron hinta ei tuntunut pahalle.

Wikipedia kertoo:

Taalainmaanhevonen (ruots. dalahäst) on puusta veistetty, useimmiten punaiseksi maalattu hevonen, jonka pintaan on maalattu koristekuvioita. Hevonen on alun perin lähtöisin Ruotsin Taalainmaalta, Moran kunnasta. Pienimmät hevoset ovat kooltaan muutaman senttimetrin. Maailman suurin taalainmaanhevonen on 13 metriä korkea ja se sijaitsee Avestassa Ruotsissa.[1]

Puuhevosia on valmistettu Taalainmaalla 1700-luvulta alkaen. Aluksi ne olivat joko huonekaluteollisuuden sivutuotteita tai lasten leikkikaluja. Nykyinen muoto vakiintui 1800-luvun lopulla. New Yorkin maailmannäyttelyssä 1939 Ruotsia edusti taalainmaanhevonen, ja siitä lähtien sitä on käytetty usein Ruotsin symbolina. Taalainmaanhevonen on nykyään suosituimpia Ruotsista hankittavia matkamuistoja.[2]

Tiili ikkunasta sisään

Kuvassa kotitaloni, silloin joskus, kuvattuna tontin ylälaidasta. 

Tapahtui jouluna 2017, rauhallisella omakotitaloalueella Hämeenlinnan Sairiossa. 

Lapsuudenkodissani, Ruutikellarintiellä.

Talossa asustaa iäkäs äitini, joka sairasti agressiivisen rintasyövän samaisena vuonna. Äitini on syntynyt jo 1932, mutta korkeasta iästään huolimatta asuu yksin, vuonna 1950 isän isäni rakentamaa rintamamiestaloa. Talo on huonossa kunnossa. Tuohon aikaan kun taloa rakennettiin, oli pulaa kaikesta. Rakennustarvikkeista, osaavista ammattilaisista (oli jälleenrakennuskausi ja osaajia ei riittänyt joka työmaalle). Taloa siis rakennettiin itse, niillä tiedoilla ja tarvikkeilla, mitä oli. Lopputulos oli olosuhteisiin nähden tietysti ihan hyvä, koska oli asuntopula ja taloon otettiin heti vuokralaisiakin, kun näitä poikkeili huonetta vuokralle kysymään. 

Äitini muutti taloon noin kymmenen vuotta sen valmistumisen jälkeen, kun meni naimisiin isäni kanssa. Taloa ei tosiaan ole sitten sen kummemmin remontoitu. Joskus joku tapetin palanen sinne ja toinen tänne. Kaikki on tänä päivänä luhistumispisteessä, mutta äitini vaan haluaa asua röttelössään. Ymmärrän, mutta en ymmärrä.

Jouluyönä äitini heräsi siihen, kun kadunpuoleinen ikkuna räsähti sirpaleiksi. Joku oli heittänyt tiiliskiven ikkunasta sisään. On se ollut jysähdys ja helinä.  Onneksi ei kuitenkaan sama huone, jossa äitini nukkuu. Hän tietysti meni katsomaan. Joku musta hahmo (mies) haahuili makuuhuoneen ikkunan alla, etsikö jotain, millä heittää toisen ikkunan hajalle. Äitini sitten meni karjumaan sinne rikottuun ikkunaan ja mies lähti pois. Äitini soitti poliisit paikalle. Jotain kellarin ikkunaakin oli yritetty avata, siitä oli poistettu jotain...

Oliko kyseessä silkka ilkivalta, vai murtokeikka? Kiva joulu tuli muorille. Näyttikö talo autiolle ja hylätylle, kun on tosiaan jo ikivana röttelö, sanoisin purkutalo. Roskalaatikko oli tyhjennetty, oliko möröllä ajatus kiivetä sen päältä sisään?

Ajatella jos "mörkö" olisi tullut pihan puolelta ikkunat rikkoen? Muori ei olisi edes herännyt, koska sisäpihan ikkunat ovat erilliseen huoneeseen. Tai jos mörkö olisi tullut kellarin kautta sisään. 

Nyt ollaan jo pitkällä tammikuuta, kun näitä ajatuksiani kirjoittelen ja äitini nukkuu edelleen huonosti yönsä. Tämä tihulainen jäi sitten kiinni, kun oli mennyt seuraavaan paikkaan ikkunaa hajottamaan. Äitini antoi poliiseille tarkat tuntomerkit. Mihin tämä maailma on oikein menossa?

Finel Primavera

Vuosi vaihtui ja kirpparilta tarttui ensimmäin Finel matkaan. Kaffepannu maksoi 40 euroa ja googlettamalla selvisi, että kuvion nimi on Primavera.