tiistai 19. toukokuuta 2026

Pärnussa 14.-16.5.2026

 Matka Mäkelän hissillisellä linja-autolla lähdimme torstaina aamupäivästä Lahdesjärven ABC-asemalta. 


Laivalla MegaStar meren yli Tallinnaan ja siitä kohti Pärnua. Matkalla oli isot tietyömaat, jotka viivästyttivät matkan tekoa.

Meidän piti olla Hestia Strand hotellilla noin kuuden aikaan, mutta tietöiden ja kuskin pienen eksymisen jälkeen olimme noin puolisen tuntia myöhässä aikataulusta. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin.

Meille oli varattu huone 115 eli invatuba/perhehuone, josta maksoimme ylimääräistä. Kuten edellisenäkin vuotena, meille annettiin ensin väärä huone. Invahuoneella käsittäävät huoneen, joka on lähinnä hissiä, jonne ei olisi pitkä matka kävellä. Tämä huone ei kuitenkaan sovellu minulle, koska en mahdu vessan ovesta sisään.

Heti kun saimme huoneen, lähdimme käymään läheisessä Ranna Selverissä hakemassa juotavaa ja iltapalaa. Olimme ottaneet kotoa mukaan 10 karjalanpiirakkaa ja näiden päälle hankimme leikkelettä. 

Pienestä kaupausta löytyi kiva laatikko, jossa oli kinkkua, kinkkurullaa munakkaalla, munanpuolikasta. Nämä sopivat hyvin karjalanpiirakan kaveriksi. 

Perjantaina vuokrasimme heti aamupalan jälkeen polkupyörän hotellin respasta. Edullista, olisiko ollut jotain 11-12 euroa päivä. Sitten tietysti rannalle. Pärnun hiekkaranta on todella upea, ihan kuin jossain "etelässä". Nyt rannalle oli tullut iso rakennustyömaa eli siihen nousee uusi hotelli. 




Ulkoilua, ulkoilua ja ulkoilua. 
Ongelmana on esteetön hyvä ruokapaikka. Söimme samassa paikassa ostoskeskuksessa, kuin viime vuonna, mutta pitza ei ollut mitenkään hyvää. Nälkä lähti.
Lisäksi hotellin aulassa myytävät kakunpalat olivat kutistuneet sitten viime vuoden. 

Pärnussa on paljon uusia hienoja taloja, mutta vieressä voi olla todella huonokuntoisia vanhoja rakennuksia. Isot vastakohdat.
Neuvostoaikaisia kerrostaloja
Punainen torni vanhassa kaupungissa

Vesitorni


Uuden hotellin työmaan vieressä Neuvostoliiton aikainen näkötorni. Kunnostetaanko vai puretaanko?

Pärnu on siitä kiva, että se on sopivan kokoinen. Kun vuokraa polkupyörän, pääsee näppärästi paikasta toiseen. Mekin liikuimme 10 km päivän aikana. Maasto on tasaista, ei mitään ylämäkiä. Pärnusta löytää aina jotain uutta. Tämä oli meidän kolmas kertamme. Ensimmäisellä kerralla kävimme mm. Tallinan porteilla ja matelijanäyttelyssä. Toisella kerralla satoi, kävimme aamusta kun ei satanut hotellin lähellä Pernovan luontomuseossa. Nyt kävimme turistikadulla ja punaisessa tornissa. Tosin näihin kolmeen kertaan sisältyy paljon muutakin, mitä tässä en nyt luettele.

Pari päivää kotiutumisen jälkeen, sain ihan kunnon räkätaudin. Ilmeisesti laivalla on joku pöpö ollut ja ilmastoinnit ja muut ovat tehneet tehtävänsä. Mutta kyllä se taas tästä....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti