maanantai 6. huhtikuuta 2026

Kuvamuisto noin 1970-vuodelta

 Kuvassa on leikkimökkini, joka oli lapsuudenkotini pihassa. Mökki oli alun perin serkkujeni pihalla Pihlajakadulla, josta se sitten siirtyi minulle perinnöksi. Aikaa kuvaa se, että mökki on nikerretty pula-aikana ja esim. katon huopa on kaikenmaailman palasista tehty. Mökki oli valkoinen, mutta itse keksin kerran maalata tuohon sivuun punaisen laudan. 

Mökin vieressä on "roju" eli tuollainen penkin tapainen, josta kuitenkin puuttuu istuin osa. Siis leikkimökkiin tarkoitettu huonekalu. Jälkikäteen mietin, että tuo roju taisi olla joku aikansa huonekalu, joka oikeasti olisi pitänyt pelastaa ja entisöidä. 

Kuvassa olen vuotta nuoremman serkkuni kanssa. Puutarhassa on myös oikealla levitetty pahvia maahan. Tämän ideana oli ilmeisesti se, että kura ei tarttunut kengänpohjiin. Serkulla ja minulla hurjat ilmeet. Kuva oli alun perin mustavalkoinen, mutta tekoäly muuttanut sen väreihin. 

Ruutikellarintien leikkimökki


Tursonkatu 4, Pirhan apuvälinehuolto

 Sähköpyörätuolini kaipasi huoltoa ja lisäksi vasen eturengas naksui, kun pyörähti ympäri.

Hervannasta pääsee Tursonkadulle Kalevaan todella helposti ratikalla. Jäin uintikeskuksen pysäkillä pois ja tämä Tursonkadun huoto olikin ihan siinä kodilla. Vanha rakennus, mutta remontoitu Pirhan käyttöön. Samasta paikasta saa kaikenlaista isoa ja pientä apuvälinettä ja vielä huollon kera. Yläkerrassa näkyi olevan joku jalkahoitola. 

Aulasta otin huollon numerolappusen ja sitten siirrettiin toiseen tuoliin ja odottamaan odotusaulaan. Ilokseni tuolia oli huoltamassa myös ihan tuttu korjaaja. 

Tuolia huollettiin ja vasemman eturenkaan naksumisen syyksi paljastui irrallaan oleva pystylaakeri.

Nyt kuitenkin pitää mennä uudestaan, koska tämä naksuminen on toistunut tässä pyhien (pääsiäinen) aikaan. Lieneekö jotain säädon/kirstys tai liian kireällä tarvetta. Nyt en soittele Pirhan numeroihin, koska mielestäni työ on vielä hieman kesken.... Toisaalta ilkeä mennä sinne vinkumaan, mutta menen nyt, Vika ei ole kovin selkeä ja ei aina heti esiinny. Kuitenkin jos nyt en mene, se vaivaa ja jos ensi kuussa pääsisi matkalle, niin ei sitten matkalla leviäisi totaalisesti.

Pääsiäispöydässä itse tehtyä mango-rahkatorttua. Arabian tuokio-sarjaa, joskin vähän jouluinen kuviointi.