Ei sinne yllä Myrskysää, kirjoittanut Anneli Suusaari

Luin kirjan, joka kosketti. Se kertoi vanhempien ikääntymisestä ja siitä, kuinka raskasta omaishoitajuus voi olla. Mikä kirjassa kosketti, oli se, kuinka muistisairas äiti asua sinnetteli liiankin pitkään kotona, sairaan isän ja tytären avustuksella.Tytär lakkasi elämästä omaa elämäänsä, käyden töissä ja hoitaen vanhempia. Vaikka muistisairaus on surullinen asia, oli kuitenkin jotain humorististakin näistä äidin sattumuksista saatu kerrontaan. Isän ja tyttären elämä pyöri äidin hoidon ja valvonnan ympräillä. 

 

Tämä oli myös pukuhistoriallinen kirja, koska tässä kerrottiin hyvin elävästi ompelemista ja vaatteita, koskien erityisesti 1950-lukua. Kun kirjaa luki, näki edessään hyvin elävästi kankaat ja puvut. Olisin kuitenkin ehkä kaivannut muutamia valokuvia tähän kirjaan. 

Kirjan tapahtumat sijoittuivat Hämeenlinnaan. Kirja kuvaa vuorotellen kahta eri aikaa; 1950-luvun alkua ja vuosituhannen vaihdetta. Kirja ikään kuin sisälsi kaksi eri tarinaa; nuoruuden ja vanhuuden. Koska itse olen syntyjäni hämeenlinnalainen, niin kirjan sijoittuminen Hämeenlinnaan viehätti. Osasin hyvin sijoittaa paikat ja tapahtumat karttaan ja minulla oli mielikuvia, milloin mistäkin paikasta puhuttiin. 

Loppu oli surullinen ja taisipa kyynelkin vierähtää kirjan viimeisiä sivuja lukiessani. 

Oma isäni on kuollut lähes 30 vuotta sitten ja lähti "saappaat jalassa" eli lumitöissä sai sydänkohtauksen. Sen sijaan taas äitini on jo 86-vuotias ja hänen selviytymistään usein pohdin ja suren sitä, että en pysty mitenkään auttamaan. Äitini on uskomattoman jääräpäinen, asuu vielä omakotitalossa, joka ei ole enää sen kuntoinen, että siellä asuisi kukaan. Talo on siis ikivanha ja huonokuntoinen. Onhan äitini sisukas ja reipas, mutta silti hirvittää......